virtuaalihevonen / virtual horse!
musta islanninhevosori, 138cm, VH06-030-7331
5-käyntinen / askellajipainotus
s. 21.09.2009 (Ikä) *täyttänyt kolme vuotta 21.06.2010
Kasvattaja on Peppi S. - Drómundur
Nykyinen omistaja on Ansku VRL-10352
Flaumur frį Drómundur, Flapi on melko rasavilli kaveri. Ori ei millään tohtisi käsitellessä pysyä aloillaan. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että sillä olisi energiaa yli äyräiden, vaan Flapi on yksinkertaisesti sanottuna täys häsläri koko pikku sydämestään. Orin kanssa puuhasteluun tulee aina varata runsaasti aikaa, sillä koskaan ei voi tietää mitä tuleman pitää. Joskus Flapi saattaa käyttäytyä lähes esimerkillisesti ja toisinaan taas heittää kaiken täysin leviäksi. Siksi ori tarvitsee määrätietoisia ja joustamattomia ihmisiä lähelleen, jotta hommat tulevat hoidettua, eikä esimerkiksi käy niin, että Flapi ei kavioita puhdistaessa suostu nostamaan jotakin jaloistaan, ja se sitten siksi jätetään putsaamatta. Suuttumaan tälle villille kaverille ei kuitenkaan pysty oikein kukaan, sillä Flapin tummien silmien veikeä katse valloittaa ja orin innokkuus on jotenkin hupaisaa.
Ratsuna Flapi on ihan samanlainen itsensä, vaikkakin ratsastaja saa päättää, että käyttääkö ori energiaansa sähellykseen vai tehtäviin. Jos Flapin saa keskittymään siihen mihin pitää, se on oikein komeaa katseltavaa ja mikä parasta kerran onnistuminen riittää, sillä orilla ei ole tapana antaa myöhemminkään ajatustensa laukata baanalle. Flapin hallitsemiseen ei tarvitse kovinkaan lujaa ohjastuntumaa, sillä ori on hyvin kuuliainen myös painoavuille. Tästä syystä ravissa voi herkästi käydä niin, että Flapi nostaa töltin, jos ratsastaja nojaa liian taakse ja sattuu samalla hiukankin nykimään ohjista. 5-käyntisellä orilla töltti ja passi ovatkin hienot ja puhtaat. Orilla ollaan myös hypätty hieman ja se on tykännyt siitä kovasti. Flapin kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana, ettei se rynni esteelle, sillä silloin usein puomit kolisevat, kun sopivaa ponnistuspaikkaa ei löydykään. Kaikkein viisainta onkin hypätä este ravissa ennen laukkaamista ja näin kiinnittää Flapin huomio sopivaan tempoon.
© Sidar
| rautiaanpäistärikkö, 135cm |
kimonkirjava, 137cm |
| ruunikko, 142cm | |
| musta, 142cm |
hopeanmusta, 138cm |
| ruunikko, 136cm |
- Flaumur ei ole jalostuskäytössä
| PVM | Kutsu | Laji, JAOS | Luokka | Sijoitus |
| 08.12.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 5-käynti F.1 | 5/32 |
| 28.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Kouluratsastus FS1 | 2/25 |
| 28.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 4-käynti V.1 | 2/42 |
| 26.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Speedpassi P.2 | 4/25 |
| 26.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 5-käynti F.1 | 3/29 |
| 25.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Speedpassi P.2 | 4/25 |
| 25.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 250m passijuoksu P.1 | 5/25 |
| 25.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 5-käynti F.1 | 3/29 |
| 25.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 4-käynti V.1 | 4/27 |
| 25.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Töltti T.1 | 1/44 |
| 25.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 4-käynti V.1 | 1/42 |
| 24.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Kouluratsastus FS1 | 1/25 |
| 24.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 5-käynti F.1 | 1/29 |
| 24.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Töltti T.2 | 1/42 |
| 24.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Töltti T.1 | 6/44 |
| 15.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 5-käynti F.1 | 1/6 |
| 14.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Töltti T.2 | 5/51 |
| 13.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Passikoe PP.1 | 3/50 |
| 11.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Töltti T.2 | 6/51 |
| 10.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 5-käynti F.1 | 3/20 |
| 08.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 5-käynti F.1 | 3/20 |
| 07.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Töltti T.2 | 3/21 |
| 07.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Töltti T.1 | 1/20 |
| 06.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Passikoe PP.1 | 7/50 |
| 05.11.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Töltti T.1 | 4/34 |
| 29.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Speedpassi P.2 | 4/26 |
| 28.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 4-käynti V.1 | 5/47 |
| 28.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Töltti T.1 | 2/50 |
| 28.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 5-käynti F.1 | 1/60 |
| 27.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Töltti T.1 | 2/50 |
| 27.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Passikoe PP.1 | 1/48 |
| 26.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Töltti T.2 | 1/64 |
| 25.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Kouluratsastus FS1 | 2/43 |
| 25.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 5-käynti F.1 | 5/60 |
| 24.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Töltti T.1 | 4/37 |
| 23.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Kouluratsastus FS1 | 4/52 |
| 22.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Kouluratsastus FS1 | 5/30 |
| 21.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 5-käynti F.1 | 3/60 |
| 21.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | 5-käynti F.1 | 1/34 |
| 20.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Passikoe PP.1 | 4/48 |
| 20.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Passijuoksu 250m P.1 | 5/55 |
| 20.10.2009 | X | Askellajiratsastus, ARJ | Kouluratsastus FS1 | 2/30 |
06.06.2011 ~ Drómundurin hevoset ovat ihastuttaneet ja vihastuttaneet monessa mielessä, mutta kaikkien aikojen ehkä oudoinkin ostos oli kaksipolvinen islanninhevosori Flaumur frį Drómundur. Tätä säheltäjää en olisi ensin halunnut meille, mutta lopulta se sulatti sydämeni, ja nyt matkasimme yhdessä Freistingariin, Norjaan.
13.12.2009 ~ Kouluratsastusvalmennus, valmentajana Adrianne
Saapuessanne maneesiin, pistin Flapin suloisen ulkomuodon merkille. Hetken aikaa rapsuteltuani ja kehuttuani oria, neuvoin sinua nousemaan herran selkään. Annoin teidän aluksi lämmitellä itseksenne, kunnes puutuin peliin. Pistin teidät tekemään temmonmuutoksia ja voltteja ravissa, mutta myös pysähdyksestä raviin siirtymisiä. Tämän jälkeen ohjasin teidät tulemaan pohkeenväistöä, joka sujui suhteellisen hienosti. Pienen tauon jälkeen jatkoimme ympyrällä työskennellen. Kehotin sinua nostamaan laukan, ja siitähän Flapi innostui. Hetken aikaa hyssyteltyäsi ja rauhoiteltuasi oria, laukka nousi paljon paremmin ja se oli paljon rauhallisempi ja tasaisempi. Ympyrällä pääsitte työskentelemään myös taivutusten parissa, jotka sujuivat aika hyvin. Ori ei meinannut aluksi tajuta apujasi, mutta vähän selkeämpien apujen avulla homma luisti jo paremmin. Lopuksi verryttelitte ravissa ja käynnissä samoja asioita, kuin alussa. Olitte kerta kaikkiaan mukava valmennettava ratsukko ja teillä on mielestäni potentiaalia helppo A-tasolle :-).
