Fögur frį Freistingar



Kuvien © Dagur Brynjólfsson, license

NimiFögur frį Freistingar RekisterinumeroVH**-***-****
Syntymäpäivä10.07.2011 ( Ikä) 4-vuotias09.07.2012
Sukupuolitamma Rotuislanninhevonen
Säkäkorkeus131 cm Värikulomusta
KoulutustasoHe B, 80cm, 50cm Painotusaskellajiratsastus
Kasvattaja Ansku VRL-10352, Freistingar Omistaja Ansku VRL-10352, Freistingar

Luonne

"Muskur? Mikä ettei, hienoa!" saimme siis sovittua Frenja-tammamme astutuksesta, sillä sille oli jo suunniteltu vuodeksi 2011 varsaa. Astutuksesta alkoi piinallinen odotus, että kaikki menisi varmasti hyvin. Tamman kanssa tehtiin alkuun vain tunnin lenkkejä ilman satulaa maastossa, hiukan tölttäillen ja laukkaillen. Loppuvaiheessa käyntiin vain joka kolmas päivä tunnin kävelylenkki, jotta tamma pysyisi virkeänä. Sitten, lopulta. Tamma vetäytyi syrjään laumasta, ja meni makuulle varjoisan puun alle, ja varsoi. Koko tallin henkilökunta riensi katsomaan vastasyntynyttä tammavarsaa, joka oli niin kaunis mustine nappisilmineen, että pitkine koipineen, että pakkohan sille oli antaa nimi sen mukaan. Siitä hetkestä lähtien tamma on ollut Fögur frį Freistingar, nimen suomennos on tottakai kaunis nainen. Ja upea tamma on vieläkin, ja se esittää yleensä nuorempaa, kuin oikeasti on. Luonteeltaankin tamma on kyllä hiukan rasavilli, joten se on ymmärrettävää.

Pienenä varsana Fögur oli tottakai kaunis. Luonnetta siltä ei puuttunut tippaakaan, sillä se tuli mainiosti toimeen ihmisten kanssa, ja rakasti sitä, kun kaikki tulivat rapsuttelemaan ja hellimään tammaa - tottakai äidin valvovan silmän alla. Mitä enemmän se sai rapsutuksia ja hellyyden osoituksia sille tarkoitettuna, niin sitä paremmin se alkoi tulla ihmisten - meidän pelottavien kaksijalkaisten - kanssa juttuun, ja hetken päästä päästiin jo kokeilemaan riimuja ja talutusta. Se oli kuin liimaantunut ihmiseen joka tilanteessa, ja sen piti tottakai saada hieroa tuttavuutta kaikkien kanssa. Tämän seurauksena Fögur keräsi erittäin suuren, tammaa rakastavan ihailijajoukon, ja taitaa se olla vieläkin.. Tamman ihailijat rakastavat sitä vielä näin vanhempana ja rasavillinpänäkin.

Yleisesti ottaen Fögur on vähän sellainen säheltäjä ja erittäin, erittäin omapäinen tapaus. Se menee minne haluaa, ellei osaa käskeä, ja komentaa oikein kunnolla. Fögur tarvitsee päättäväisen käsittelijän, joka tietää, mitä tammalta pyytää. Lisäksi, kaiken huipuksi tammalta pitää vaatia asioita, ennen kuin se suostuu työskentelemään kanssasi. Kun sinä käsket, tamman on tultava, eikä toisinpäin. Sinä et koksaan tammaa lähde hakemaan, vaan sen pitää tulla sinun luoksesi. Joskus Föguria kutsutaan yhden ihmisen hevoseksi, koska antaa vain yhden ihmisen käsitellä sitä, yksi ihminen / per. päivä periaatteella, joten tamman kanssa eläminen käy toisinaan raskaaksi. On neidissä toki hyvätkin puolensa; sopiva utelijaisuus, vilja sekä tasaiset, puhtaat askellajit, emänsä töltistä huolimatta.

Fögur on hoidettaessa hiukan levoton ja yleensä pyörii kuin hyrrä, ellei sitä laita kiinni tai jos sillä ei ole herkkuja nenän alla, joksi lasketaan myös iso kasa heinää. Fögur, tai miksi tammaa nyt haluaakaan kutsua - myös kaunis nainen, tai nainen. Föguria kutsutaan välillä veemäiseksi poniksi, välillä kauniiksi naiseksi tai välillä vain Föguriksi. Tamma rakastaa hoitohetkiä, mutta äkkinäiset liikkeet ovat ehdottoman kiellettyjä, eli lasten hoidettavaksi tämä tamma ei sovellu. Föguria hoidettaessa pitää olla rauhallinen, ja vaikka jutustella ponille niitä näitä. Erityisen herkkä tamma on isosta pallomahastaan, johon ei saa koskea "hiiripiipertäjä"-tyylillä, eli ei niin, että tammaa kutittaa. Harjaus pitää tehdä pitkin, voimakkain vedoin, ja siitä tamma nauttii. Neiti kutiaa helposti, ja välillä ihmiset jäävätkin vain kutittelemaan sitä turvasta. Ja mikä ihmeellisintä, kaikki ihmettelevät, että onko tamman harjapehko likainen, kun siinä on ruskeaa. Vaikka eipä se ole. Kaviot neiti nostaa suhteellisen kiltisti, vaikka välillä etujalat pysyvät tukevasti maan pinnalla. Fögurin takaa voi huoletta kulkea, sillä tamma on siinä suhteessa täysin pomminvarma, ettei se potki ketään, edes vahingossa.

Fögur pysyy ihmeen paikoillaan, kun varusteita tuodaan. Silti, tamman pitää ehdottomasti oltava kiinni, jotta se ei saisi sätkyä, kun satula laitetaan selkään. Sen verran neidillä on menty ilman satulaa, että satula on sille melko uusi kapistus - ainakin tamman mielestä. Joka ikinen kerta tamma käyttäytyy sillä tavalla, että satula olisi ihan uusi, outo hökötys, jonka Fögur kuitenkin ottaa selkäänsä pienen suostuttelun voimalla - johon kuuluu myös pari porkkanaa. Satulan laitto selkään sujuu aina ajan kanssa, mutta vyön kiristys on sitten ihan toinen juttu. Putsit menevät nätisti jalkoihin, jos ne ovat tarraputsit, jalkoihin "venytettävät" kumiputsit eivät mene, eivät sitten millään. Myös takajalkoihin sille joudutaan joskus laittamaan putsit, ihan vain sen takia, että se ei kolhisi jalkojaan niin kovasti. Suitset tamma ottaa nätisti päähänsä, tosin kuolainten kanssa saa joskus pari minuuttia taistella, mutta lopulta nekin menevät ihan nätisti.

Ratsastelu tamman kanssa on yhtä sirkusta niin sanotusti. Tamma säikkyy kentän nurkissa lymyäviä mörköjä, mutta jos itse on koko ajan rauhallinen, tammakin rauhoittuu, ja keskittyy mieluummin ratsastajan miellyttämiseen. Fögur on erittäin viljakas, ja tekee kaikkensa miellyttääkseen ratsastajaa, heti, kun ihminen on ansainnut tamman luottamuksen. Joskus tammasta käytetään ratsastettaessa sellaisia nimiä, kuin pikkupiru, tuholainen sekä hullu. Fögur ei ole helpoimmasta päästä, eikä se anna ratsastajalleen mitään ilmaiseksi, paitsi kovaa vauhtia. Se tekee kaikkensa siis vain, jos se luottaa ihmiseen sataprosenttisesti, ja näitä ihmisiä ei ole kuin muutama. Tammalla on selkeät, toisistaan erottuvat tasaiset, jotka oikein ratsastettuna ovat hienoja, väärin ratsastettuna et erota tölttiä ravista, sillä niin epätasaista menoa tulee. Suuriliikkeinen Fögur liikkuu pehmeästi kentällä, pehmeämmin baanalla, ja kaikkein parhaiten maastossa, jossa se saa lähteä laukkapohkeista ihan täysiä, eikä aidat tule vastaan. Käynti on keinuvaa, ja ihminen voisi kuvitella istuvansa kiikussa. Ravi ei pomputa juuri ollenkaan, vaikka liikkeet ovat suuret. Tähän tietysti vaikuttaa se, että kuinka rennosti istuu. Jos istut jännittyneesti, silloin pompit, jos rennosti, niin matkanteko on oikein mukavaa. Ja ei edes puhuta laukasta, sillä Fögurilla on tasaistakin tasaisempi keinuhevoslaukka, ja sen vauhti on aina hidastettavissa, oli tamma kuinka vittumaisella päällä tahansa. Töltti on selkeää, ja Fögur nostaa jalkojaan korkealle, työskennellen hyvin takapäällään. Koska tamma on 5-vaihteinen, osaa se myöskin passin, erittäin vahvan sellaisen. Fögur lähtee vaikka pysähdyksestä suoraan passiin, kuinka nopeasti vain. Heti, kunhan pohkeet puristuvat tamman kylkiin suuremmalla voimalla, kuin ravipohkeet, lähtee tamma kuin tykin suusta. Tämä kaksitahtinen askellaji varsinkin Fögurilla on tasaista, ja heiluttaa mukavasti oikealta vasemmalle, ratsastajaa siis. Kaiken kaikkiaan Fögur on hiukan häslä tamma kaikille muille paitsi omalle ihmiselle, jolla on selkeät askellajit.

Tamma ei jaksaisi pyöriä kentällä, ei sitten millään. Paitsi jos hypätään esteitä. Fögur on tallin estekuningatar, islanninhevosista. Sillä on pehmeä, tasainen hyppytyyli, jossa pysyvät aloittelijatkin, tamma ei kyllä vauhdikkuutensa vuoksi sovellu aloittelijalle. Fögur toimii kentällä ihan kivasti, mutta vauhtia ei riitä tarpeeksi sitä kaipaaville. Mutta, esteillä tamma ei kuumene, ja pysyy lapasessa, vaikka mennään tuli pyrstön - tai tässä tapauksessa hännän - alla. Fögur tekee käännökset nopeasti, ja jos ratsastajalla on nopeat refleksit, tamman selässä saattaa hyvällä tuurilla pysyäkin. Jos esteitä on useampi peräkkäin, on tamman ratsastaminen hiukan vaativampaa, koska se menee esteet niin nopeasti, eli heti, kun ehdit takaisin satulaan istua, ollaan jo seuraavalla esteellä. Nopeista liikkeistään huolimatta jokaiseen hyppyyn ehtii nopeat mukautua ja hyppääminen tämän tamman kanssa on mukavaa, jos sen osaa.

"Iik, tuolla on mörkö! Aijauts, siinä olikin kuoppa.." taisi Fögur sanoa ensimmäisellä maastoreissullaan. Nykyään tammaa voidaan maastossa ratsastaa yhdellä kädellä, ilman satulaa, sillä se on miltei 100% pomminvarma, tosin, autot ja traktorit ovat edelleen sen vihamiehiä. Tamma pelkää autoja, jos ne tulevat takaapäin, mutta jos edestä tulee näitä saastuttavia romuläjiä, on tamma ihan rauhallinen - mutta vain, jos auton vauhti pysyy kohtuullisena. Traktoreita Fögur pelkää, vaikka tulisi suoraan edestä, ihan mistä vain ilman suunnasta, on ratsastaja ojassa, ellei tule äkkiä alas selästä. Fögur kulkee kyllä maastopoluilla ja laukkateillä hienosti, ja se on uskomattoman varmajalkainen hevonen, leveäselkäinenkin vielä. Tamma pyrkii maastossa olemaan reipas vaikeista maaston kohdista huolimatta, jonka seurauksena on pientä kompurointia, mutta ei se nyt ketään tapa. Maastossa muuten laukataan, ja kovaa sittenkin, vaikka se välillä muuttuukin liitopassiksi, mut who cares? Maastossa Fögur ei ole niin herkkä kyljistään, sillä se tietää, että ratsastaja voi horjua. Muuten tamma on oikein mukava maastoratsu hiukan vähemmänkin kokeneille.

Kokonaisuudessaan tamma on oikein kiva, mutta ratsastettaessa se saattaa vähän säheltää, joka ei kuitenkaan ole vaarallista. Luonteensa takia tammaan ovat monet ihastuneet.

Sukutaulu

i Muskur frį Brynhildur
rn islanninhevosori, 5-käyntinen
ii Ch Strįkur frį DelamerARJ-I, YLA2
rtkrj islanninhevosori, 135cm, 5-käyntinen
iii žrįdur frį Moldóttur
m islanninhevosori, 135cm, 5-käyntinen
iie VIR MVA Ch Dyfra frį Bylur ARJ-I, YLA2
rn islanninhevostamma, 134cm, 5-käyntinen
ie Gloppa frį Demantur ARJ-III, YLA3
rt islanninhevostamma, 134cm, 5-käyntinen
iei Svarri frį Frengur evm
liinakko islanninhevosori, 143cm, 4-käyntinen
iee Dillahnśša frį Tónlist missä?
islanninhevostamma
e Frenja frį Drómundur
rt islanninhevostamma, 5-käyntinen
ei Mestur frį Syndur evm
prt islanninhevosori, 143cm, 5-käyntinen
eii Naskur frį Hugar
rtkrj islanninhevosori, 134cm, 4-käyntinen
eie Abel frį Fléirtalį
islanninhevostamma, 137cm, 5-käyntinen
ee Įsta frį Svįlur
prt islanninhevostamma, 141cm, 5-käyntinen
eei Mįvur frį Nķno evm
mkm islanninhevosori, 142cm, 5-käyntinen
eee VIR MVA Ch Feila frį Syndur ARJ-III
rt islanninhevostamma, 140cm, 4-käyntinen

Jälkeläiset

Fögur on jalostuskäytössä puhtaille 4-polvisille islanninhevosoreille. Kysy lisää sähköpostilla!

Päiväkirja

15.07.2011 Föguria rapsuttelemassa Tinku

"Varoituksetta iskenyt issikkainnostus taisi olla syynä siihen, että suostuin Anskun kyläilypyyntöön. Pienen rupattelun jälkeen siirryimme tutustumaan pörröpalleroihin (:
Ensimmäisenä tietysti Frenja-tamman ja sen pikkuvarsa Fögurin luokse. Rautias tamma asteli luoksemme kerjäämään rapsutuksia katseltuaan meitä hetken kauempaa. Ja tietysti pieni musta varjonsa perässä <3 Tamma oli syötävän suloinen paksun otsatukkansa kanssa. Fögur ei turhia ujostellut, vaan hypähti heti katsomaan, millaisia kummajaisia sitä tuli tervehtimään. Fögur taisi vieläkin edesauttaa issikkakärpäsen puremaa, voin syyttää vain sitä, jos kohta löydän tallistani toistakymmentä pörröponia
Terveisiä Frenjalle ja Fögurille (Anskulle toki myös)"
- Tinku

10.07.2011

Kauan sitä on odotettukkin, nimittäin Frenjan varsomista. No, kävin aamusella taluttelemassa isomahaista tammaa vielä maastopolulla puolisen tuntia, sillä tiesin, että varsominen oli jo hyvin lähellä. Frenja askelsi reippaasti hamuillen samalla ruohotupsuja maasta. Hymyilin tamman suuntaan ja nykäisin sen taas liikkeelle. Käytiin ihan lyhyt lenkki, ja ravautinkin Frenjaa kymmenisen metriä. Sitten se pääsi takaisin laitumelle. Tamma mutusteli tyytyväisenä vihreää ruohoa, ja "seurusteli" laidunkamujensa kanssa rapsuttaen toisia, mutta se oli silti jotenkin ei-niin-Frenjamainen. No, syy selvisi muutaman tunnin kuluttua, kun tamma vetäytyi pois kavereidensa läheltä, ja meni makuulle puun alle. Vain hetkeksi, mutta kävin hakemassa kahvia työhuoneestani, ja sillä välin Frenja ehti varsoa, ja kaunis varsa sieltä tulikin. Keksin sille heti nimenkin, viitaten Frenjan nimeen, ja varsasta tuli Fögur, Fögur frį Freistingar, joka tarkoitti kaunista naista. Tämä oli todellakin kaunis nainen.

Kilpailukalenteri

Fögurin tavoitteissa on YLA2-palkinto!

ARJ, 00 sijoitusta

SRY, 00 sijoitusta

Muiden jaoksien alaiset, 00 sijoitusta

Tähän merkitään vain sijoitukset!

Ulkoasu © Maiju V. 2011 // Otsikon kuvat © dalli58 & Ansku

Tämä on virtuaalitalli. Tällä sivulla oleva hevonen on virtuaalihevonen.